Jaala Areenan kesä on sujunut positiivisissa tunnelmissa

Jaala Areenan kesä on sujunut positiivisissa tunnelmissa

Alkukesän vaihtelevat keliolosuhteet eivät ole häirinneet Jaala Areenan kesän tapahtumia. Katetun katsomon alla kävijät ovat voineet nauttia monipuolisesta tapahtumatarjonnasta. Kesä starttasi 9.5. Kouvola-päivän merkeissä ja siitä eteenpäin tapahtumia on ollut tarjolla viikoittain ja juuri nyt eletään kesän kiireisintä aikaa.

Viime kesän lähes 22000 kävijää tapahtumissa loivat hyvän pohjan tämän kesän toiminnalle ja tämän kesän kävijätavoitteeksi asetettiin yli 25000 kävijää. Nyt kun eletään heinäkuun puolta väliä, niin alkukesän aikana Jaala Areenan tapahtumissa on vieraillut jo liki 18000 kävijää.

Musiikkinäytelmä Aikuinen Nainen oli menestys ja se tavoitti ihmiset ympäri Suomea. Kahdessa viikossa Jaala Areenalla ja siten myös Jaalassa vieraili yli 12500 kävijää. Lieneekö koskaan aiemmin Jaala ollut esillä MTV3:n aamutelevision ja YLE:n aamutelevision lähetyksissä viikon sisällä? Nyt me koimme myös sen.

Saija Tuupasen johdolla koko työryhmä antoi kaikkensa yleisölle ja myös osa heidän sydämistään jäi varmasti Jaalaan. Sen verran kovasti he ihastuivat Jaalaan ja Jaala Areenaan. Suurimman vaikutuksen on tehnyt esiintyjiin, kuin myös yleisöön meidän yhteisöllisyytemme ja yhdessä tekemisen henki. Se on valtaisa voimavara.

Noin puolet Jaala Areenan kesän kävijöistä tulee Kouvolan ulkopuolelta. Se on valtaisa mahdollisuus, kun rakennamme tulevaisuutta. Saamme tuoda kävijöille esille tätä upeaa seutukuntaamme, ja samalla kannustaa myös muita tarttumaan unelmiin kiinni ja käydä niitä yhdessä toteuttamaan. Jaala Areenasta on kasvanut vajaassa kahdessa kesässä yksi kesäisen Kouvolan merkittävimmistä matkailukohteista, joka tuo ihmisiä ympäri Suomea Kouvolaan ja luo siten merkittävän määrän elinvoimaa Kouvolan alueelle.

Tahtomme on edelleen kehittää ja kasvattaa toimintaa. Positiivisten palautteiden määrä on valtaisa ja se luo uskoa ja voimaa tulevaan. Tunnistamme myös kehityskohteet ja niistä on käynnistetty jo suunnittelu. Toivomme voivamme rakentaa ensi talven aikana lisää wc-kapasiteettia. Se on oikeastaan ainut asia, jota kävijät meiltä toivovat.

Tässä vaiheessa kesää haluamme jo sydämistämme kiittää kaikkia kävijöitä, esiintyjiä ja ihan jokaista vapaaehtoista, jotka omalla työllään mahdollistavat tämän kaiken. Tämä on parasta viestiä mitä voimme seutukunnastamme antaa. Yhdessä me olemme aina enemmän.

Rakkaudella kiittäen, Jaala Areenan puolesta
Petri Ryynänen

Lue myös